Berliini on Saksan pääkaupunki ja yksi Saksan osavaltioista. Noin 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin ja Euroopan unionin toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen.
Toisin kuin monien muiden suurkaupunkien kohdalla, Berliinissä kaupungin viralliset rajat ja kaupunkimaisesti rakennetun alueen tosiasialliset rajat vastaavat melko hyvin toisiaan, mutta laajemmin määritelty Berliinin metropolialue jatkuu kauas ympäristöön ja sillä asuu noin 4,4 miljoonaa ihmistä.
Kansainvälisesti tunnettuine kulttuurilaitoksineen, yliopistoineen ja tapahtumineen Berliini on yksi Euroopan merkittävimmistä tiede- ja kulttuurikeskuksista. EU:n väkirikkaimman jäsenmaan pääkaupunkina se on myös vaikutusvaltainen poliittinen keskus ja tärkeä liikenteellinen solmukohta. Kaupunki tunnetaan myös vilkkaasta yöelämästään ja kansainvälisestä ja vapaamielisestä ilmapiiristään, joka houkuttelee varsinkin nuoria muuttajia.
Pääkaupunkiasemastaan huolimatta Berliini ei ole kaikissa suhteissa Saksan tärkein kaupunki: esimerkiksi maan finanssielämän keskus on Frankfurt am Main.
Suomalaisen turistin näkökulmasta Berliini on valtaisa suurkaupunki. Kuitenkin se on 4,4 miljoonalla asukkaallaan kaukana Saksan suurkaupunkialueiden kärjestä, jota pitää Rein-Ruhr yli 10 miljoonalla asukkaallaan.
Berliinissä toimii neljä yliopistoa ja useita muita oppilaitoksia. Opiskelijoita lasketaan kaupungissa olevan yhteensä 130 000.
Kaupungin merkittävimmät yliopistot ovat
Humboldt-yliopisto (n. 37 000 opiskelijaa),
toisen maailmansodan jälkeiseen Länsi-Berliinin perustettu
Freie Universität Berlin (noin 34 000 opiskelijaa) ja Teknillinen yliopisto
Technische Universität Berlin, 28 000 opiskelijaa. Taideyliopisto Universität der Künsteon selvästi pienempi, 4 300 opiskelijaa.
Artikkeli perustuu Wikipedian
Berliini-artikkeliin. Artikkeli on julkaistu
GNU Free Documentation License -lisenssillä.