Omatoimiseen matkailuun tottuneet suomalaiset varaavat nykyään hotellinsa usein netissä. Nettivarauksiin liittyy samat riskit kuin muuhunkin nettiostamiseen, siksi kannattaa tutustua huolella käyttämäänsä varauspalveluun.
Usein ei ole lainkaan varmaa, että saat suoraan hotellista varaamalla edullisiman hinnan huoneelle. Siksi hotellihuoneen hinta kannattaa tarkistaa paitsi hotellin omasta varausjärjestelmästä, myös ainakin parista eri hotelliportaalista. Usein samalla huoneella on nimittäin useita eri hintoja. Joku varaussivusto myy edullista tarjoushintaa, toinen taas saattaa myydä hotellin listahinnan mukaista huonetta. Siksi hinta pitää tarkistaa paitsi hotellin sivulta, myös ainakin parista muusta lähteestä. Sen jälkeen varaat huoneen halvimpaan tarjolla olevaan hintaan.
Suosittuja ja tunnettuja hotellivaraussivustoja ovat esimerkiksi Booking.com ja http://www.gtahotels.com/. Näiden avulla pääset jo pitkälle etsiessäsi hotellihuonetta Berliinistä tai mistä tahansa päin maailmaa.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Lufthansa lentää halvalla Helsingistä Müncheniin
München kuuluu Berliinin ohella Saksan kiehtovimpiin lomakohteisiin. Etelä-Baijerin suurkaupunki on lähellä Alppeja ja välimerellistä kulttuuria. Samalla se on kappale vaurainta Saksaa. Siksi München on mainio lomakohde myös vaativalle turistille.
Edullisimmat lennot Helsingistä Mücnheniin tarjoaa tälläkin hetkellä saksalainen Lufthansa. Halvimmillaan menopaluuliput järjestyvät perinteiseen halpahintaan 99 euroa.
Edullisimmat lennot Helsingistä Mücnheniin tarjoaa tälläkin hetkellä saksalainen Lufthansa. Halvimmillaan menopaluuliput järjestyvät perinteiseen halpahintaan 99 euroa.
AirBerlin lentää Helsingistä Berliiniin
Useimmat halpalentoyhtiöt välttelevät suuria lentokenttiä ja valtioiden pääkaupunkeja. AirBerlin poikkeaa näistä, sillä se lentää suoraan Helsingistä Berliiniin. Halvimmillaan edestakainen lento maksaa vain 29 euroa. Näin halpaa lentoa havittelevan on kuitenkin syytä toimia ajoissa, ja varata lento vähintään puoli vuotta ennen matkaa.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Edulliset hotellit: Hotel Sylter Hof Berlin
Berliinissä turistin ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi hotellista, sillä kaupungin runsaasta hotellitarjonnasta löytyy luksushotellien lisäksi myös laaja valikoima edullisia turistihotelleja. Yksi näistä on Hotel Sylter Hof (Kurfürstenstraße 114-116
10787 Berlin), josta voit saada huoneen halvimmillaan 45 eurolla. Ainakin heinäkuuksi näyttää olevan tarjolla 75 euron huoneita. Edullisesta hinnasta huolimatta hotellin sijainti on erinomainen, sillä hotelli sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä kuuluisasta KaDeWe-tavaratalosta.

Lähtisinkö Berliinin sijaan Lontooseen?
Jos Berliini on koluttu jo moneen kertaan, kannattaa harkita myös Lontooseen matkustamista. Parhaat Lontoon matkavinkit ja hotellit löydät Lontoon hotellit -blogista.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Halvimmat lennot Berliiniin
Lentoyhtiöt mainostavat usein erittäin edullisia lentoja. Näitä ei kuitenkaan ole yleensä saatavilla, jos matkasuunnitelmien teko jää viime tinkaan. Siksi kannattaa toimia jo nyt, jos haluat matkustaa talvella Berliiniin. AirBerlin myy tällä hetkellä lentoa Helsingistä Berliiniin hintaan 29 euroa. Hinta sisältää kaikki verot ja maksut. Tarjoushintaan on lähtöjä jäljellä tammikuusta alkaen.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Berliinin muurin museo - Checkpoint Charlie
Berliinin muurina tunnettu raja erotti DDR:n pääkaupungin Länsi-Berliinistä vuosina 1961-1989. Aluksi kyse oli pelkästä piikkilanka-aidasta, ja sittenmmin kuuluisaksi tulleen betonimuurin rakentaminen alkoi vasta vuonna 1965. DDR:ssä muuria kutsuttiin antifasistiseksi suojavalliksi, mutta läntisen näkemyksen mukaan muurin tarkoituksena oli yksinomaan estää DDR:n kansalaisia loikkaamasta länteen.
Berliinin muurille on omistettu oma museo, joka sijaitsee Checkpoint Charlien raja-asemalla. Museossa on pysyvän näyttelyn lisäksi kirjasto, ja siellä järjestetään myös elokuvaesityksiä. Lisätietoja löydät museon kotisivulta.

maanantai 11. toukokuuta 2009
Hotel Kempinski Bristol Berlin
Hotel Kempinski Bristol Berlin sijaitsee Kurfürstendammin kuuluisalla ostoskadulla. Hotelli avattiin vuonna 1952, ja nyt se on yksi kadun laadukkaimmista hotelleista. Hotellissa on 248 huonetta ja 55 sviittiä. Jos etsit hotellia poikkeuksellisen vaativaan makuun, löydät todennäköisesti Kempinskistä edellyttämäsi tason.
Museosaari Berliinissä on kulttuurimatkailijan ykköskohde
Museosaari eli Museumsinsel on jokaisen kulttuurimatkailijan kohde Berliinissä. Museosaari sijaitsee vanhan Itä-Berliinin alueella, ja sinne on sijoitettu joukko erittäin kiinnostavia museoita. Museoiden kokoelmat esittelevät kiinnostavia kulttuurihistoriallisia kokoelmia alkaen muinaisen orientin kulttuureista. Uudemmasta kulttuurihistoriasta kiinnostuneet löytävät myös tuoreempaa taidehistoriaa esitteleviä museoita.
Yksi kuuluisimmista museosaaren nähtävyyksistä on Pergamon-museo. Museossa on juuri (9.5.2009) avattu Miletoa myöhäisantiikin aikana esittelevä näyttely, johon kaikkien Rooman ja Kreikan historian ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua.

lauantai 9. toukokuuta 2009
Berliinin nähtävyyksiä netissä: museot
Internet on mullistanut mahdollisuuden tutustua etukäteen lomakohteen tärkeimpiin nähtävyyksiin. Myös Berliinin tärkeillä nähtävyyksillä on omat nettisivunsa, joihin varmasti kannattaa tutustua, mikäli on aikeissa matkustaa kaupunkiin.
Berliinissä on lukemattomia kiinnostavia museoita. Toisen maailmansodan jälkeisen ajan historiasta kiinnostunut turisti voi aloittaa museokierroksensa esimerkiksi DDR-kotiseutumuseosta. DDR Museum esittelee tuon jo kadonneen valtion historiaa ja arkea. Museo on päivittäin auki 10-20 (paitsi lauantaina 10-22).
Toinen historian ystäviä kiinnostava museo on Saksan historiallinen museo, Deutsches Historisches Museum. Kesällä 2009 museossa on erikoisnäyttely, jonka aiheena ovat saksalaiset ja puolalaiset 1. syyskuuta 1939.
Berliinissä voit tutustua myös tekniikan historiaan, homojen historiaan ja moniin muihin kiinnostaviin historiallisiin aihepiireihin. Näkemisen arvoisia museoita kaupungissa riittää pidemmänkin visiitin ajaksi!

lauantai 28. helmikuuta 2009
Berliinin nähtävyydet: Brandenburgin portti
Brandenburgin portti (Brandenburger Tor) on yksi Berliinin kuuluisimmista nähtävyyksistä ja kaupungin symboleista. Se rakennettiin vuosina 1788-1791 kuningas Friedrich Wilhelm II:n määräyksestä. Portti liittyy monin tavoin 1900-luvun monivaiheiseen historiaan.
Arkkitehtonisesti portti on vaikuttava. Se on 26 metriä korkea, 65,5 metriä leveä ja 11 metriä syvä rakennelma, jonka arkkitehtuuri on saanut vaikutteita muinaisen Ateenan Akropoliin rakennuksista.
Kylmän sodan aikana Brandenburgin portti oli osa Itä- ja Länsi-Berliinin rajaa sulkevaa rajavyöhykettä. Pääsy portille oli suljettu sekä idästä että lännestä. Näin Brandenburgin portti oli osa NATO:n ja Varsovan liiton välistä rajaa. Kylmän sodan vuosina portti oli keskeinen Euroopan jaon ja kylmän sodan symboli. Siksi oli luonnollista, että USA:n presidentti Ronald Reagan piti portin luona kesällä 1987 kuuluisan puheensa, jossa hän vaati Neuvostoliiton presidentti Gorbatshovia purkamaan Berliinin muurin.
Yhdistyneessä Saksassa Brandenburgin portista tuli uuden, yhtenäisen Saksan ja avautuneen Euroopan symboli.

lauantai 21. helmikuuta 2009
Edullinen majoitus Berliinissä
Luksushotellien lisäksi Saksassa on myös runsaasti tarjolla edullisia majoituspaikkoja. Hotellien ja hostellien lisäksi kannattaa harkita yksityismajoitusta, joka muistuttaa englanninkielisistä maista tuttua Bed & Breakfast -järjestelmää.
Yksityistä majoitusta tarjoavat käyttävät palveluistaan nimeä Ferienwohnung (loma-asunto), Ferienzimmer (lomahuone) tai Privatzimmer (yksityishuone). Huoneisiin liittyy yleensä aamiainen. Loma-asuntoihin ei kuulu aamiaista, mutta niissä on sen sijaan oma keittiö.

perjantai 20. helmikuuta 2009
Mövenpick Hotel Berlin - neljän tähden hotelli Berliinissä
Monet tuntevat Mövenpickin jäätelöbrändinä. Mutta ketjuun kuuluu myös ravintoloita ja hotelleja. Yksi näistä on Berliinin Potsdamer Platzilla sijaitseva neljän tähden hotelli Mövenpick Hotel Berlin (Schöneberger Strasse 3).
Tällä hetkellä hotelli tarjoaa 244 EUR / henkilö kaksi yötä kahden hengen huoneessa. Hintaan sisältyy aamiaisbuffet, sauna, kuntosalin käyttö, neljän ruokalajin illallinen, eväslaatikko lounaaksi ja 72 tunnin matkalippu Berliinin julkiseen liikenteeseen. Tartu tarjoukseen, jos etsit kohtuuhintaista mukavuutta Berliinin keskusta-alueelta!

torstai 19. helmikuuta 2009
Swissôtel Berlin on Kurfürstendammin paras hotelli
Jos ostokset Kurfürstendammilla kuuluvat matkasuunnitelmiisi, eikä matkabudjetti ole kovin pieni, suosittelemme Swissôtel Berlin -hotellia.
Hotellin 316 on sisustettu tyylikkäästi ja varustelutaso on modernia huippuluokka. Joka huoneessa on esimerkiksi italialainen Lavazza-kahvinkeitin.
Kylpyhuoneissa on erillinen suihku ja kylpyamme. Huoneiden varusteluun kuuluu myös silityslauta. Nopea Internet-yhteys, ISDN ja WLAN, päivän sanomalehdet, työpöytä ja automaattinen puhelinvastaaja ilahduttavat business-matkailijoita.

Ritz-Carlton on Berliinin paras hotelli
Ritz-Carlton (Potsdamer Platz 3, 10785 Berlin) on Berliinin hienoin hotelli. Hotellissa kannattaa ehdottomasti yöpyä, mikäli rahkeet riittävät tähän ylellisyyteen. Hotellin asiakaskuntaan kuuluu yhtä hyvin valtionpäämiehiä kuin rock-tähtiä.
Hotellissa on 302 huonetta, joista 40 on sviittejä. Huoneissa on höyhenvuoteet, marmorilaatoitetut kylpyhuoneet, Internet-yhteydet, satelliitti-TV-kanavat ja ilmastointi. Vauraat hotellivieraat osaavat varmasti arvostaa kassakaappia ja erillistä laptop-kassakaappia.

Berliini - Saksan pääkaupunki
Berliini on Saksan liittotasavallan pääkaupunki ja yksi Saksan 16 osavaltiosta. Kaupungissa on 3,4 miljoonaa asukasta - siten se on Euroopan toiseksi suurin kaupunki.
Berliinissä riittää nähtävää ja koettavaa!
Kaupunki onkin yksi Euroopan suosituimmista kaupunkilomakohteista, ja hotelleja on viime vuosina avattu jatkuvasti lisää. Kaupungin hotelleissa yövyttiin vuonna 2007 peräti 17 miljoonaa kertaa. Neljä kymmenestä turistista saapui kaupunkiin ulkomailta.
Arkkitehtuuri, historialliset nähtävyydet ja museot houkuttelevat yhä uusia matkalaisia kaupunkiin. Teatterit, orkesterit ja festivaalit ovat aivan oma lukunsa.
Berliini tarjoaa myös ostosmahdollisuuksia kaikesta mahdollisesta kiinnostuneille turisteille. Kaupungissa sijaitsee manner-Euroopan suuriin tavaratalo KaDeWe. Kurfürstendamm puolestaan on suosittu ostoskatu entisen Länsi-Berliinin alueella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)